lauantai 23. tammikuuta 2010

Krakova Jouluna 2009



Puluparvet pitävät Mariankirkon aukiota kotinaan.
Vohvelimurujen kimppuun säntäilee siivekkäitä siihen malliin, että hyvä kun
sekaan mahtuu.
Osa rohkenee syömään jopa suoraan kädestä. No, pulut kuuluvat Krakovaan.
Siksi niitä kohdellaankin hellävaroen.Yhtä lailla nuoret kuin vanhatkin, laitapuolen
kulkijoita unohtamatta
näyttävät nakkelevan niille suupaloja. Marian kirkon tornin
trumbetinsoittajaankin tottuu parissa päivässä.

Wawelin linna, joen rannalla on aika iso kokonaisuus.
Kukkulalta näkee kauas kaupungin ylle, Nowa Hutan hiilivoimalat, viettelevän
Wisla -joen ja kauempana siintävien vuorten huiput.

Kuningasvallalla oli kukkulan laella oma kaupunkinsa.
Sieltä taisi olla helppo alakaupungissa asuvaa kansaa kontrolloida yhtä aikaa
moraalin vahtikoirana toimineen katolisen kirkon kanssa.
Linnan pihan halki käveleminen tuntui perin juhlavalta.

Huomenna on jouluaatto, vaan eipä siltä vielä tunnu.
Puolipilvinen päivä ihmisvilinässä antaa joulumielen vielä tekeytyä.
Kaikesta huolimatta joulukin lienee tulossa. Kuusikauppiaat, lahjatavarakauppiaat
ja niin edelleen täyttävät Marian kirkkoa ympäröivän aukion.
Kauppa käy ja maukkaista makkaroistaan ja saslikvartaistaan
tunnetun maan herkut löytävät tiensä lopulta meidänkin suihimme.
Terästetyn glögin kera ne kirkastavat suomipojan mielen.

Sääkartalla vaaniva lumisadeaalto ei ole tänne vielä yltänyt.
Iltapäivän pieni tihkunpoikanen ei ahdista.
Halusimmehan toisenlaisen Joulun.



Krakovasta saa helposti vauraan kaupungin kuvan.
Rakennuskanta on silmää hivelevää, vanhaa, hyvin hoidetun tuntuista ja rauhallista katsella.
Muutaman kilometrin päässä sijaitsevan Nowa Hutan lähiöhelvetistä ei keskikaupungilla näy
merkkiäkään. Keskustan kapeilla kaduilla on jalankulkijankin helppo liikkua.

Ne on rakennettu siten, että niillä vallitsee sopu ja harmonia autojen,
vossikoiden, katujunien ja jalkamiesten kesken.


Murua rinnan alle

Joulupukki vilkuilee näyteikkunassa ohkulkijoita.
Punanutun huomaa niukin naukin ikkunaa ohittaessaan.
Vaikka puolalainen joulu onkin ominut osasnsa länsimaisen krääsäjuhlan piirteistä,
näkyy merkkejä kaupallisuudesta vain isompien ostoskeskusten
käytävillä ja näyteikkunoissa.

Nälkä sen enempää kuin janokaan ei yllätä.
Korttelia ilman puoltatusinaa Restauracja -kylttiä ei tässä kaupungissa liene olemassakaan.
Talojen kivijalat ja vanhat hiilikellarit on miehitetty palvelemaan
lompakko mukanaan liikkuvia.
Ruokalistalta löytyy maukkaita, himonälkäiselle oivia, edullisia keittoja. Niitä sopii maistella.
Hyvä vaihtoehto tavanomaiselle pihville tai pastalle.

Joulupöytään valitsemme kolmella eri tavalla valmistettua kalaa, herkullista jäätelöä, viiniä, olutta ja vodkaa.


Shoppailemassa




Idyllisten pikkukauppojen vastapainoksi täältä löytyy
isojen kauppaketjujen jättimäisiä ostoskeskuksia, jotka ovat rynnineet haukkaamaan osansa
paikallisten pikkuhiljaa pullistuvista kukkaroista.
Siinä missä meitä suomalaisia ruokkivat pääasiassa kotimaiset kaupat, puolalaisten jättimarkettien tiskejä hallitsevat
hollantilaiset, saksalaiset jne.

Valitsimme kohteeksi niistä yhden, Galleria Krakowskan, joka lienee ainoa isompi ostari aivan keskustassa.
Uutuuttaan kiiltelevän kolmikerroksisen ostosparatiisin seinät kätkevät sisälleen likipitäen kaiken mitä shoppailijan sortimenttiin kuuluvaksi kuvitella saattaa.

Ihmisillä on asiaa kirkkoon

Katolilaisuudella on valtava merkitys ihmisille. Kaupungissa on kuulema yli 80 kirkkoa
ja liki yhtä monta luostaria. Kirkkojen kingi on Marian kirkko,
Lieköhän tuo koskaan tyhjillään? Kellot soittavat messuun tuhkatiheään
ja ihmisiä - ikään katsomatta kulkee ovista koko ajan.

Vatikaania pitkään luotsannut Paavi Johannes Paavali II oli näille ihmisille tuttu mies.
Toimihan hän aiemmin juuri täällä arkkipiispana.
Puolalaiset ovat iät, ajat olleet kovasti uskonnollisia. Tosin ei se silti ulospäin eritoten näy.

Jouluyön messuun marssi väkeä jonoiksi asti.
Katedraalin käytäviä tallusteltiin edestakaisen koko toimituksen ajan.
Ovien lähettyville parkkeeranneet viipyivät sisällä vain hetken ja katoavat taas kaupungin yöhön.
Oma ulosmarssimme tapahtui siinä vaiheessa, kun pastori päätti pitää puhetta.
Outoa mokellusta tuo puolan kieli.


Kielimuurista huolimatta messun kiehtova musiikki
ja kuorolaulusessiot tekivät vaikutuksen. Saivat aikaan hienon, rauhallisen mielen.
Siihen oman kirkkomme väkinäiset ohjelmanumerot eivät pysty.

Wieliczka

Kaivoksista en ollut aiemmin kuullut sanaakaan. Unesscon listaamaan Wieliczkaan
tutustumiminen oli hieno kokemus. Krakovan liepeillä sijaitsevat suolakaivokset on museoitu
ja elämä maahisten valtakunnassa jatkuu myös tuleville sukupolville.

Voi vain kuvitella, miten rankkaa työnteko maan uumenissa on aikoinaan ollut.
Puolalaiseen tyyliin - kirkon armeliaan käden avulla. Siitä lienee selvitty rukoilemalla niin,
ja olemalla kuuliaisia kirkolle ja vallankahvassa kiinni oleville.
Lukemattomien askelten matka syvälle maan alle johti uskomattoman hienoon,
jopa hieman epätodelliseen maailmaan.
Satoja metrejä kaivoskäytäviä, spektaakkeleja, valoja, musiikkia ja multimediaa.
Niillä saa ihmeitä aikaan. Ammattiyhdistysliikkeen läsnäoloa ei aistinut,
kirkon sitäkin selvemmin.




Pyhän Kingan kappeli on iso luolastoon louhittu kirkko ja konserttisali.
Siellä olevien koristeiden, kruunujenja alttaritaulun
alkuperän väitetään olevan suola.


”Arbeit macht Frei” - tie kohti kuolemantehdasta!

Alkuperäinen kyltti varastettiin viikko sitten.
Tilalla oli kopio. Olemme seudulla, jossa sijaitsee pari natsien
hirmutekojen näyttämöinä tunnettua paikkaa Auschwichz ja Birkenau..
Ne ovat tutustumisen arvoisia.
Siten saattaa olla hieman helpompi ymmärtää,
kuinka järjettömiin tekoihin ihminen pahimmillaan pystyy.

Museokierros Auschwichzissä ja vierailu
piikkilanka-aitojen ympäroiville pelloille Birkenaussa pistää mietteliääksi.
Mitään järjellistä syytä ei voi olla olemassa, miksi
tänne piti teljetä aikoinaan tuhansittain ihmisiä,miehiä, naisia, lapsia, juutalaisia, mustalaisia,
venäläisiä, puolalaisia...

Näille ihmisille uskoteltiin toivoa paremmasta,
vaan taisi totuus osoittautui pahemmaksi, kuin pahinkaan painajainen.
Täällä tapettiin työllä, näännyttämällä nälkään ja teloittamalla iso joukko ihmisiä.
Leirit olivat kammottavia kuolemantehtaita, joissa ruumiit kaiken kukkuraksi poltettiin.
Kymmenettuhanet krakovalaisetkin olivat kokeneet saman kohtalon.

Helvetilliset pellot




Mielikuvituksella ei ollut rajoja uhreja valittaessa.
Lapsiakin erotteltiin mittakepin avulla ja ne, jotka olivat keppiä pidempiä
saivat toistaiseksi elää. Lyhyempien kohtaloksi koitui kaasukammio.

Tuuli tempoi Birkenaussa
astellessamme noita surullisia peltoaukioita. Luotisuorien rakennusten rivistö ankea näky.
Silloin niissä asuttiin, raadettiin ja odotettiin kutsua kuolemaan!
Tämän helvetillisen gheton sisäpihoille päättyi mitättömäksi
luokiteltujen ihmisten elämä.

Miten tämä saattoi tapahtua miljoonien mitään tietämättä?!!!