Rakuunarokkia Lappeenrannassa!

Kesän 2014 lappeenrantalaiseen festarisarjaan kuului järjestyksessään toinen Rakuunarock.
Kahtena päivänä, kahdelle lauteille kiipesi parikymmentä bändiä, joukossa kovia nimiä: Eput, Cheek, Apulanta, Kotiteollisuus, Stam1na, Haloo Helsinki, Metsatöll...

Loppuunmyydyn perjantain yleisöryntäys ajoittui juuri ennen Haloo Helsingin keikkaa. Bändi osoitti sen, mitä radiosoitto ja levynmyyntitilastot ovat jo antaneet ymmärtää. Hyvin latautunut,
energinen stadilaispoppoo sai jengin nauttimaan kuulemastaan, laulamaan ja tanssimaan.
Lentosuukko Ellille toi paluupostina hymyn ja kädenheilautuksen... Siinähän sitä.

Kotiteollisuutta vuosia vaivannut kotikutoisuus lappeenraantalaisyleisön edessä on pelkkä muisto. Enää ei Hynysen tarvi veistellä tyyliin "Oottakaa vähä, ko mie saan tään pelin viritettyy", tai " Vituttaako teitä, minuu ei yhtää!".
Nelikon meininki on takuuvarmaa. Miitri Aaltosen liityttyä bändiin äänimaailmaan tuli
aimoannos runsautta ja lisää lauluvoimaa. Kaikenkaikkiaan kelpo orkesteri!

Cheekistä on puhuttu ja kirjoitettu Koraania lukuunottamatta kaikilla palstoilla, joten jätän sen nyt väliin. Todeta toki voi, ettei tuon miehen maine sentään pelkkä kupla ole!
Upeat soundit, pekoraalina lavalla pyöriminen ja tarttuvat skannaukset iskelmäkertseistä ovat kantaneet hedelmää, täyttäneet stadioneita.

Voiko nimi olla enne, vai yksinkertaisesti vaan niin huvittava, ettei suomalainen osaa todeksi ottaa?!

Sellainen taisi olla Metsatöll. Nimestä tulee mieleen likimain Kotiteollisuus. Suomenlahden etelärannalta näille rantamille eksynyttä Metsatölliä ei jäänyt kuulemaan kourallista enempää festariväkeä. Sääli, sillä jotain folkmetallin tapaista tykittävä Metsatöll oli kuin olikin perjantai-illan parasta antia. Suorastaan illan suola ja sokeri, sinappi ja ketsuppi!

Metallipörinää, tuhteja soundeja, rankkaa kitarointia, perinnehuiluja ja sähkökannelta.
Tämän kategorian bändit eri maissa tekevät juuri tätä. Kansanmusiikin pisaroita tähän päivään. Näin tekee myös
tämä Metsatöll.
Jos bändiä miinustella haluaa, niin pikkuviilaamista olisi sovituspuolella. Huiluja ja kanteleita voisi soittaa silloin tällöin myös ilman tuota massiivista taustatykitystä.
Metsatöll ei ole kovin tiuhaan lahden tälläpuolen vieraillut, ainoastaan Tuskassa (TOAMF) ja Kuopion kukkofestareilla.

Paikallisia pelimiehiä...!!!!

Saksalainen Michaela fanittaa METSATÖLLIA...

Nämäkö muka festaripaheita...?!!!!

Miullakii on ihan kivaa.

Hyviä bändejä täällä...

Sateisena päivänä Viipurissa

Sateen ja koleuden sävyttämien lomaviikkojen päätteeksi tuli tehtyä päivävisiitti Viipuriin.
Meno-paluu laivamatka kanavaa pitkin m/s Carelialla tuntui varsin pitkältä, mutta matkustaminen
ilman viisumia sitä kuitenkin edellytti. Rajamuodollisuudet passintarkastuksineen ja pikkulappuineen
sujuivat aika vaivattomasti.

Parin vuoden välein Viipurissa on ihan mukava käydä. Kaupunki on mielenkiintoinen ja kaunis, joskin
edelleen aika tavalla rähjäinen. Kaikesta huolimatta tavallaan viehättävä.
Huputetut talot, katuremontit ja kattojen kunnostustyöt jne. ovat merkki muutoksesta. Ei viene enää
vuosikymmeniä, kunnes kaupunki taas kukoistaa. Paljon on kuitenkin vielä tekemistä, niin huonoon
kuntoon neuvostovalta kaupungin aikoinaan rapautti.

Vanhaa kaupunkia pidemmälle emme laivamatkalla ehtineet. Kolmen tunnin visiittiin kun ei mahtunut
maleskelemista puistoissa, shoppailukierroksia kaupoissa ja katuja pitkin tallaamista. Kannattikin siis
keskittyä siihen olennaiseen, ruokaan ja juomaan.

Vanhankaupungin sydämessä, pyöreää tornia lähellä sijaitseva Kamelot (Krasnoarmeyskaya Ul.14)
valittiin ruokailupaikaksi. Pihviä ja fileitä, kalaa ja kasviksia haluamaansa tapaan riittää joka lähtöön.


















Hyvää palvelua miinusta heikonlaisesta englannintaidosta, suomenkielen osaamisesta puhumattakaan.
Hyvää sensijaan oli ruoka, maukasta ja hyvin esille pantuna. Joko kulttuurin tai tuon kielimuurin aiheuttama
lienee se, että täytyy muistaa tilata erikseen kaikki lisukkeet fileille ja pihveille.
Kippo perunoita tai ranskalaisia nelikolle riittää.
Alkuun snapsi vodkaa, jotta fileen makusteluun saa lisäpotkua. Ruokajuomaksi riitti paikallinen olut.



Sade pieksi koko paluumatkan ajan, silti mieli oli kutakuinkin positiivinen. Laivan karaokebaarissa
tuli vedettyä "Lumi teki enkelin eteiseen", kavereiden painostuksesta, silti ihan hyvillä mielin!

Heinäkuu 1.2014

Lappeenrannan yöt - torilla soi suomipop!

Lappeenrannassa harvoin soi.  Heinäkuussa 2013 Kauppatorin isolla lavalla tarjoiltiin kuitenkin kattaus kotimaisia poprockin kärkinimiä. Mukana oli Apulantaa, Jonne Aaronia, PMMP:tä, Cheekiä...

Tämä tapahtumaköyhä kaakkoissuomalainen kaupunki  on herännyt kaipaamaani eloon.

Kahdesta festaripäivistä valitsin jälkimmäisen, syystä, etten ollut aiemmin lavalle kavunneista kokoonpanoista livenä nähnyt.

NELJÄNSUORA

Kevyesti alkuun. Paalupaikalla lavalle kiipesivät  iskelmän ja suomipopin
tuoreet tekijät. Korkkaajan paikka ei ole aina se otollisin, mutta eipä tuntunut pahemmin menoa haitanneen.
Genrerajat ovat viimevuosina  haalistuneet.
Iskelmän muoto on muuttunut. Enää ei edes tarvitse laulaa pelkästä ilosta, surusta ja rakkaudesta.
Laulaa kun voi myös mansikoista, apilankukista, teestä ja jopa
paahtoleivästä...niin ja ihanasta Juliasta.
Laulaa voi myös paljon eilistä rosoisimmin.
Neljänsuora yllätti lavaotteellaan.
**+

JONNE AARON

Negativen Jonnella on sen verran kansainvälistäkin kokemusta, ettei jättänyt mitään sattuman varaan. Vapautunutta lavallaoloa
ja asenne kohdallaan.
Sooloprojektia vetävän Jonnen biisivalkoima oli osaksi coverpitoinen,
mutta eipä se nyt sen kummemmin haitannut.
Taivas itkee hiljaa, Kylmä ilman sinua, Ihanaa elämää...
Miinuksena, ettei  yhtäkään ainoaa Negative -kipaletta tohtinut vetäistä!
***++

PMMP

Miralla ja Paulalla kulki lujaa. Joku totesi, liekö lopunajan virtaa, kun ovat ilmoittaneet kohtapuolin lopettevansa?
Enpä usko, että tää siitä johtui! Festarikesien suosikki ei saattohoitoa tarvinne. Levyllä niin simppeliltä
kuulostava PMMP teki lavalla vaikutuksen. Kasapäin hyviä biisejä, loistava bändi ja naikkosten jopa hevimäinen lavailu tuotti kovasti tykkäämistä.
Hyvät hyssykät!  Jatkakaa...

PS. Syyskuulla ilmestyvä Matkalaulu -levy kannattaa ostaa!
Siinä aiemmat julkaisut ja liveanti korreloivat...namnamm...!!!!
****++

-webfoto-

CHEEK
TV teki Cheekistä joka äidin unelmavävyn.
Mitä muuta kaverin suosioon liittyy jäi itselleni hieman epäselväksi. Hienostihan show valoineen, kaikkineen
toki oli, mutta ei nyt mitään kiksejä..-.!

Cheek on tämän genren kotimainen guru ja tuotti tuskin nytkään kenellekään pettymystä. Yleisö
löysi hopparin, hurrasi,  lauloi, tanssi ja taputti. Festarialueelle velloi väkeä ihan valtoimenaan.
Sokka irti ja Jos sulla on toinen laulattivat jengiä.


Cheekin miinuslistaan on silti kirjattava, että koko setin ajan mies keskittyi yleisön laulattamiseen
ja tavan takaa "missä kädet"  -kehoituksiin. Keikasta se teki rikkonaisen.
Hyvin tehtyä duunia kuitenkin niille, jotka tyylistä tykkäävät.
Miehen menneisyyteen täällä kaakossa liittyy sekin, että sai tuomion pahoinpitelystä Imatralla.
***

Festarijärjestäjät ovat ilmoittaneet, että Lappeenrannan Yöt -kaupunkifestivaali järjestetään myös ensi vuonna!



 

Pietarin parhaita puolia

  Pietari on iso  kaupunki. Toinen

toistaan  komeampi  talo  seisoa

pönöttää  kilometrien  mittaisten

katujen varsilla. Kävellen tuntuu,

ettei matka taitu mitenkään.

Jalkapohjat ovat täynnä hiertymiä.

Metro onkin miljoonakaupungin

vaivattomin liikkumisväline.Niitä

kulkee tuhkatiheään ja asemia

on sopivin välimatkoin. Kenties

tulvista johtuen osa niistä  tosin

suljettuna.

Keskuudessamme aprikoitiin

vuosia retkestä Pietariin.

Porukalla lähtö isoon,vielä tänäkin

päivänäkin  monen  mielestä aika

arveluttavaan  paikkaan tuntuu

helpommalta.

Aiemmasta vierailustani on kulunut

jo liki 25 vuotta. Silloin elettiin

vanhan vallan aikaa.

Tuon ajan harmaudesta on toki vielä

paljon jäljellä, mutta kehitys on ollut

silmiinpistävä.

  
Menossa mukana

Pietari on pessyt kasvojaan hyvällä tavalla hallitusti. Keskusta-alueilla
ei olla päädytty kerskarakentamiseen, eikä  esimerkiksi pilvenpiirtäjiä
ole sinne rakennettu.

Kun aiemmalla  kerralla kaupungille ei juurikaan  uskaltautunut
mennä, saattoi tällä kertaa liikkua hyvin vapaasti.
Pienia kahviloita ja ravintoloita kaupungissa on paljon ja ruoka
kerrassaan mainiota.
Terrassikaudelle astuttaessa meno ja meininki lienee mainiota!  



Ihmisvilinässä kannattaa toki aina varoa, mutta ei sen
enempää, kuin missä tahansa muuallakaan
vastaavan kokoisessa
kaupungissa.





Komeiden palatsien kaupunki
                                        

Kävimme Pushkinissa
katsastamassa palatsin ja puutarhan.
Tsaarinajalla valtiojohdon tarpeisiin rakennettujen
pytinkien katveessa tuntui kovin nöyrältä. KUKA todellisuudessa tarvitsee tällaisia asumuksia.
Kultaa ja kimallusta riittää salista toiseen. Katariinan palatsin ja valtaisan puutarhan läpikoluamiseen kuluu aikaa.

Salaa voi valokuvata sisällä,
ilman salamaa, jotta välttyisi
vahingottamasta maalauksia,
joita palatsissa toki piisaa.

Puutarhan loistoa emme vielä
tähän aikaan vuodesta, Huhtikuu) päässeet
näkemään, mutta arvata saattaa, että on sitä loistoa sielläkin.
Neliökilometreissa mitattavan piha-alueelle oli väsätty uima-allas.
Pukukoppikin oli kuin palatsi, kaikkine pylväineen
ja kupoleineen.

       

Mukava majapaikka

Majoituspaikkamme, hotelli
Moskova, sijaitsee vierailijan
kannalta hyvällä paikalla,

aivan  metroaseman vieressä.
Talossa sattuu olemaan lisäksi
vuorokaudet  ympäri  avoinna
oleva PRISMA-tavaratalo.

Kaupunkilomalla Pärnussa

Pärnua voi hyvällä syyllä pitää helppona lomakohteena. Upeata hiekkaa ja rantaviivaa auringonottoon riittää. Palvelu pelaa ja vekottimia vesileikkeihin löytyy kaikenikäisille. Vannoutuneimmankin etelänmatkailijan kannattaisi
pistäytyä paikan päällä. Lapsiystävällinen rantakin näyttäisi sopivan koko perheen temmellyksiin.

Kaupunki

Itse kaupunki ei varsinaisesti tarjoa mitään sen kummempia elämyksiä. Sillä nyt vaan sattuu olemaan ne lomanvieton kannalta keskeisimmät elementit; kävelykadun pätkää terasseineen, hyvää ruokaa, puistoja, sopiva määrä shoppailupaikkoja ja muutama mukiinmenevä mestakin illan istujaisiin.
Puistot ovat oikeasti henkireikä. Rantaan viettävän vehreyden keskellä on ihan ilo olla. Puistot ja rantabulevardit ovat myös polkupyöräilijän unelmia. Satamasta tai esim. Jahtiklubilta vuokratuilla fillareilla liikkuminen on vaivatonta. Pyörätiet ovat mainiossa kunnossa ja hyvin opastettuja.
Sen verran nähtävää ja koettavaa kaupungissa joka tapauksessa on, että kerran käväissyt palaa todennäköisesti vielä uudemmankin kerran.

Vabariik

Neuvostoaika näkyy vahvana, katselee miltei mihin suuntaan tahansa. 50 -luvulta lähtien, vuosikymmenien tuotokset, rapautuvat hrutsevilaiset talokummajaiset eivät silmää hivele.
Kommunismin aikaan Virossa on vaikea ainakaan näin suomalaisen silmin mitään ylipäätään positiivista liittää. Sen ajan rakenteiden kunnostaminen vie vielä pitkään.
Keskustan alueella on paljon aiempana itsenäisyysaikana rakennettuja puutalovanhuksia.
Niiden kaikkien kohtaloista ei kukaan tiedä. Joihinkin niistä remonttireiskojen kädet ovat taikoneet viime vuosien aikana uuden ehomman ilmeen.


Pojat terassilla

Kesäinen terassi on kelpo keksintö. Mikä muukaan voisi olla parempi paikka latkia tuopillinen,
tai tusina ohrajuomaa, samalla kun tarkkailee kadun poikki puikkelehtivia saksiniekkoja.
Terassilla voi puuhastella toki muutakin. Esimerkiksi harrastaa ulkona ruokailua esimerkiksi lusikoimalla seljankaa, tuota ah niin mainiota soppaa.
Virolaiseen ruokakulttuuriin voi perehtyä melkein missä tahansa, paitsi niissä pikaruokaloissa, joiden
listoilla ei tarjolla ole muuta kuin burgereita.

Shoppaillaan...

Neuvostomallisen torikulttuurin kokonaan katoamisesta ei kannata olla huolissaan. Venäläisvoittoisen Lepa Turgin pöydät notkuivat yhä edelleen piraattiroskan painosta. T-paitoja, rintaliivejä, kenkiä, hameita ja ties mitä kaupitellaan vanhaan totuttuun malliin.
Vihannes- ja juurestorin tuotteet olivat hyvin esillä ja näyttivät aidoilta, tuoreilta ja varsin houkuttelevilta.
Kotikaupunkimme hiipuvan kauppatorin potaattinmyyjien olisi kyllä syytä käydä vilkaisemassa vaikkapa täällä todellisen torikaupan tekemisen kulttuuria.


Kaupunkilomailijan iloksi uudet, uljaat kauppapaikat on päätetty Pärnussa pystyttää paraatipaikoille,
aivan keskustan ytimeen. Useimmissa muissa kaupungeissa nuo vastaavanlaiset ShopCenterit ja
Kaupanduskeskukset on hilattu kilometrien päähän, eikä ilman autoa niihin olisi mitään asiaa.


Villa Andropoff

Olisi saattanut olla mielenkiintoista tutkailla näitä paikkoja kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tämän tarkkaan vartioidun alueen tarkoitus ei ole kuulema kaikille vielä tänäkään päivänä aivan selvillä.
Silloisen kommunistihallinnon "lobbauspaikaksi" rakennettu lomakeskus Valgerannassa oli tavallisen virolaisen
ulottumattomissa.
Aidattu alue, pitkä siivu ykkösluokan rantaviivaa, hotelli, elokuvateatteri, saunat kabinetteineen muodostivat
piilopaikan jonka vieraista ei paljon puhua pukahdeltu.


Tässä on nostalgiaa, jos missä. Kaikki se salaperäisyys, ketä, miksi ja milloin täällä päihittää kaiken maailman
Tiitisen listat mennen tullen. Kekkonen, Karjalainen, Virolainen...Koivisto? Puhuttiinko virolaisten tulevaisuudesta vieraiden kesken, heiltä itseltään kysymättä, heidän koko asiasta mitään tietämättä?!

Niin se taisi olla. Hotellirakennus Villa Andropoffissa on kunnostettu. Se näyttää hienolta, arkkitehtuuriltaan peräti herkulliselta.
Elokuvateatterille ja muille rakennuksille ei ole maan uudelleen itsenäistymisen jälkeen saatu tehtyä mitään.
Niiden muodot ja rakenteet eivät ole alun alkujankaan tainneet kulkea ihan käsikynkkää itämeren ilmaston kanssa.
Kaikesta huolimatta rauhaa, merenrantaa ja yksityisyyttä yht´aikaa arvostavan lomanviettoon Villa Andropoff
soveltunee hyvin. Yhteys ulkomaailmaan edellyttää kuitenkin omaa autoa.

Nägemist!

Unionin tuella kunnostettu tieverkko kiidättää matkamiehen seurueineen mukavasti paikasta toiseen.
Lihulan tienoille saakka eurooppalainen raha ei vielä ole tietään löytänyt. Maataloudesta aikoinaan
Virossa leipänsä saaneet eivät voi hyvin. Kollektiivitilojen laukkauduttua väki ajautui ahdinkoon.
Ei liene vaikea kuvitella, miltä tuntuisi asua kerrostalossa peltojen keskellä ilman työtä ja toimeentuloa.
Alkoholi taittaa täällä sukupolven ajan miehiltä niskat samaan tapaan kuin Venäjälläkin.

Seuraava askel Viron, kuten myöskin Pärnun integroitumisessa Eurooppaan otetaan vuoden vaihteessa.
Todennäköisesti se tulee näkymään tyhjenevänä tilana monen virolaisen kukkarossa. Valitettavasti.

Tallinna - old und urban

Tallinna on kaunis kaupunki. Muurien ympäröimän vanhankaupungin ohella vanhaa hyvin säilynyttä rakennuskantaa on myös alempana sijaitsevan kantakaupungin alueella.

Vanhan kaupungin kapeita katuja reunustavat meidän mittapuumme mukaan melkeinpä ikivanhat talot. Terassit varjoineen ovat vallanneet kesällä torille vievän kadun varret.

Vuosisatoja vanhaa virolaista ravintolakulttuuria voi käydä makustelemassa Olde Hansassa, jossa ruoka, miljöö ja henkilökunta pukeutumistyyleineen on saatu näyttämään aikansa oloisilta.

Kivijalat kertovat ajankulusta enemmän, kuin seinät ja ikkunanpielet. Kantakaupungissa vanhojen kivijalkojen päälle rakennettiin neuvostoaikana mitä sattui.

Kulttuurirakentaminen on ollut kaunista. Taiteen tekemistä ja esittämistä on osattu arvostaa.Oopperatalo.

TALLINNA  - 2000 -luvun kaupunkikuvaa estottomasti toteuttava ikkuna...

Modernia kaupunkia luodaan lasin ja teräksen keinoin. Pohjoismaiden pääkaupungeista poiketen Tallinna kurottautuu kohti korkeuksia.

Pankkimaailma ja kansainväliset hotelliketjut käyvät kisaa siitä, kenen katto kohoaa lopulta korkeammalle.

Solaris Centerin seinää koristaa Nokian logo. Solaris edustaa modernia ostosparatiisia ydinkeskustassa.

Toisten tarpeita tyydyttämään tarvitaan enemmän, kuin toisten. Limousiinillä ajelemisestakin voi saada kiksejä

.

Käkisalmi - Valamo

Aamu Imatran ja Svetogorskin rajan tuntumassa on hiljainen.  Jonottaa ei tarvitse, mutta itse rajamuodollisuuksiin sillä ei näytä olevan merkitystä. Aikaa kuluu turhanpäiväiseen laukkujen syynäämiseen.
Bussimatkamme kannakselle alkaa täältä, kaksoiskaupungin itäpuolelta, Svetogorskista. Huoltoasemalla tankataan auto ja ostetaan tarvittavat matkaeväät.

Edessä on  alun toistasataa kilometriä taivalta, jonka taittamiseen täytyy varata riittävästi aikaa.
Teiden kunto ei ole kaksinen.
Tunnelma on odottava. Matkan määränpäässä, Käkisalmessa ei monikaan meistä ole aiemmin vieraillut. Toisilla on muistikuvia vanhempien tai isovanhempien kertomina, omista lapsuudenkodeistaan Laatokan rantamilla. Toisille matka on kurkistus neuvostoajan jättämiin jälkiin ja kurjuuteen, toisille tunteita pintaan nostattava kaipuu sukujuurtensa kotikonnuille.

Hoitamattomien peltoaukeiden, lepikoiden  ja jättiputkien valtaaman taipaleen päässä se seisoo,
Käkisalmi, venäläisittäin Priozersk, Viipurin pikkuveljenäkin tunnettu pikkukaupunki.

Käkisalmen markkinoilta
ennen sotia,
väärän vitosen isä toi kotia...

Parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupunki ei ainakaan  vilkkaudellaan päätä huimaa. Iltapäivän katunäkymä on rauhallinen ja liikenne varsin vaatimatonta. Itse kaupungin keskusta on hyvässä kuosissa, vaikkakaan puistoalueisiin ei näytä resursseja oikein riittävän. Neuvostoajan henki elää vahvasti. Kadunnimiä ei ole monien muiden kaupunkien tapaan muutettu ja Lenin-setä seisoo lokkien levähdyspaikkana kaupungin keskustassa. Hotelli, jossa majoitumme on aivan keskustassa. Nappasimme  huoneet ja asetuimme taloksi.

Kiertoajelu kaupungilla hyvin suomea puhuvan oppaan matkassa oli paikallaan. Kyrillisin kirjaimin kirjoitetuille kadunnimille saatiin vanhat suomalaisnimet ja sodasta selvinneiden rakennusten kohtalo tuli selvitetyksi.
Linnoitusalueeseen tutustuminen jää ajanpuutteen (?) takia lyhyeksi, mutta pistäytyminen siellä lienee helppoa myöhemminkin, koska se sijaitsee aivan keskustan tuntumassa.  

Aamupala Korelian tapaan: vaaleata puuroa, pieni pala leipää, teetä, pikakahvia, keksi ja jugurtti. Sillä oli saatettava päivä alkuun. Onneksi runsaampaan menuun tottuneille torin toisella puolella sijaitseva pikkukauppa avattiin jo hyvissä ajoin, ihan melkein meitä varten.

Tänään on Tiistai ja tälle päiväle varattiin etukäteen ohjelma. Retki kuudenkymmenen kilometrin päässä, Laatokalla sijaitsevaan Valamon luostariin. Vuoden takainen Kizin saaren vierailu on vielä muistissa. Lienee parasta nollata muisti. Toisaalta Karjala, luostari ja ortodoksisuus kulkevat  kuitenkin aika tavalla yhtä jalkaa.
Matka sinne sujuu puolessatoista tunnissa. Kantosiipialus on Helsingin ja Tallinnan väliä pendelöivien Lindan ja Lauran kaltainen pikaliippari.

Perillä odottavat luostarialue, kirkot ja skiitat. Skiittoja , niitä pieniä kappeleita tuntuu riittävän. Mikäli globaali elämänmeno alkaisi kyllästyttää, niin ainahan tänne voisi muuttaa. Ties vaikka saisi oman pikku skiitan. Väkeä Valamossa vierailee paljon, liki neljännesmiljoona vuosittain. Päivää kohden se tarkoittaa puoltatoistatuhatta silmäparia. Talvella turisminomaista toimintaa ei kuitenkaan ole.
Oppaan johdolla kävelemme kilometrikaupalla pitkin pääsaaren polkuja, poikkeamme skiitoissa ja ihailemme silmää hiveleviä Laatokan maisemia. Oppaamme Svetlana, pietarilainen  tanssija, ei ole kävelylenkistä moksiskaan. Meillä monella sen sijaan saattaa aamulla olla jalat jumissa!

Poikkesimme kuuntelemassa luostarilaulua pikkukirkossa. Sitä sellaista  perinteistä oraalilaulua, matalaa bassoa, liediä ja korkeaa kastraatiosoundia. Mahtavaa äänenkäyttöä kvartetilta, viiden lyhyehkön laulun sessio varsin tyylikkäästi. Laulajat eivät olleet luostarin väkeä, vaan ihka oikeita ammattilaisia, lähinnä Pietarin teattereista ja konservatorioista.
Miettisen video esityksestä.

Valamoa ympäröi lukuisia pikkusaaria. Niillä  asuu väkeä munkeista siviileihin, joskin siviilien eli tavallisten ihmisten määrä on pikkuhiljaa hiipumassa. Kalastuksella, kotitarveviljelyllä jne. aiemmin elantonsa saaneiden ihmisten elo on tätä nykyä pitkälti kiinni turismista. Sen varaan luostarin toimintakin perustuu. Vieraiden jättämillä ruplilla pidetään yllä yhteisöä ja ortodoksiluostariperinnettä. Tinkimäänkin on jouduttu. Satama-alueen kojuista ja kioskeista turisteille tarjoillaan kaikkea maallisen tarpeen tyydyttämiseen, kuten alkoholijuomia. Erikoisuutena luostarin itse tilaamaa yrttilikööriä.

Pikkukaupungin yöelämä, mikäli sellaista edes on, keskittyy todennäköisesti viikonloppuihin. Näinä kahtena iltana kylä oli kovin kuollut. Ravintoloista sai kuitenkin ihan kunnollista ruokaa, pihvejä keittoja, japanifaneille jopa susheja.

Kannas kiehtoo kauneudellaan, toisaalta kammoksuttaa kurjuudellaan. Tieolojen ja palveluiden parannuttua vetovoima varmaankin monikertaistuisi. Tunnesiteitä omaavien kiinnostus paikkoja kohtaan on olemassa. Tulevia sukupolvia varten tarvitaan toisenlaisia konsteja.